Ensimmäinen ajatus oli, että mä en ainakaan ala näihin haasteisiin vastaamaan :D mutta nyt kun niitä alkaa tulemaan ja luki muiden kirjoituksia, niin ehkä se on nyt sitten pakko vaan vastata.
Tunnustuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Kiitetään siis Heidiä ja Immiä tästä haasteesta.
Haastan kaikki, jotka ei ole vielä haastetta saanut! ;)
1.) Ensimmäinen satunnainen asia itsestäni tulee mieleen, että mä oon ihan tavallinen kaduntallaaja siinä missä kaikki muutkin, vaikka tietyn etuliitteen nimeni eteen joskus olen saanut. Ihmisillä on monesti jo tietynlainen kuva musta, ja sitä on kiva aina kuulla kun joku sanoo "sähän ootkin ihan normaali ihminen".
2.) Oon aikoinani harrastanut vaikka mitä, balettia, pelannut sm-tasolla lentopalloa ja salibandya, suunnistanut. Soittanut musiikkiopistossa klassista kitaraa. Nyt enää vaan koiraharrastuksia..
3.) Tykkään tehdä tavoitteita ja tehdä töitä niiden eteen. Mulla on tavoitteita ja unelmia niin koiran kun esim. oman työelämän suhteen. Lulun suhteen tavoitteet on joskus suuria joskus pieniä, loppujen lopuksi riittää, että se olisi terve ja sillä olisi kivaa harrastaa mun kanssa. Työelämän suhteen, mietin vieläkin mikä musta tulee isona. Ammatiltani oon sairaanhoitaja ja satuin hakemaan kevään haussa ammattikorkeakouluun hakemaan lisäkoulutusta (justhan mä sieltä valmistuin!). Kovat pläänit on ;)
4.) Mulla on elämässäni vauvasta tähän asti ollut aina koira. Ensimmäinen belgianpaimenkoira groendal Vali oli paras lapsenvahti ever. Sitten tuli australianterrieri Missi, jonka turkki oli karhea ja henki haisi pahalle ja isän mielestä se oli kissa. Kun olin ehkä 8v? niin toivoin joululahjaksi kissaa. Sain ihanan harmaan kissan, joka sai nimeksi Hugo. Hugo ei tykännyt kerrostaloista, joten se pääsi maalle mummollaan. 10 vuotiaana toivoin kovasti lelu koiraa, äiti päätti, että jos tulee oikea koira niin se laitetaan mun nimille. Sitten v. 1997 tuli bordercollie Aida. Aidasta tuli mun eka harrastus koira. Aloitin kouluttamaan Aidaa vasta sen aikuisiälle. Paljon oli hyviä ja ihania hetkiä, ja Aida oli mahtava luonne. <3 Aidan kuoleman jälkeen 2008 oli pari vuotta taukoa ja sitten tuli iki-ihana-persoona Lulu mun elämään.
Oon siis henkeen ja vereen koira ihmisiä!
5.) Oon tosi tunteellinen kun on kyse viattomasta eläimestä joka on musta riippuvainen. Saatan kokea huonoa omatuntoa siitä, että en ole ehtinyt kunnolla lenkittää Lulua, tai jos se on joutunut olemaan pitkään yksin, tai jos ei olla päästy treeneihin tai treenaileen. Samoin monesti mietin pitkään, lähteäkö viihteelle kavereiden kanssa vai ei, ja miten koira...huoh :/
6.) Haaveilen myös kouluttautuvani trimmaajaksi, koirahierojaksi ja koirankouluttajaksi. Suunnitelmissa on käydä erilaisia kursseja, kun vaan saa aikaiseksi ilmoittautua ja aikataulu antaisi näille aikaa. Haluaisin toimia myös tulevaisuudessa tuomarina :D huh! paljon töitä vielä edessä siis...
7.) Lulu on mulle tärkein ja paras ystäväni, ja elän joskus vähän liikaakin koiran mukaan ja haalin erilaisia harrastuksia ja treenikertoja kalenteriin. :D
8.) Mun seuraavan bordercollien haen ulkomailta! Se on niin päätetty asia ja pari kenneliäkin on jo katottuna! ;)
Huh huh, johan oli hauska haastetehtävä. :)
Kummasti ne omat harrastukset on jäänyt, kun on tullut koiraharrastukset. :D Eihän sitä aika enää mihinkään riittäis, ei sillä, että haluisinko sen muuhun välttämättä riittävänkään. ;D
VastaaPoistaOon kans samanlainen, että mietin välillä liikaa tunteella Rudia. Baarissa muutaman kerran oon törmännyt ajatukseen, että "mitenhän se siellä voi" ja "en jaksa oottaa, että pääsen kotiin, jotta nään sen". :D Hahhah! Hullua! Vaikka toinen vaan nukkuu tyytyväisenä kotona ja tuskin uhraa mulle ajatustakaan.